torstai 23. toukokuuta 2013

Muutamia kuvia meidän päiviltä. Keskiviikkona käytiin ensimmäistä kertaa rannalla kokeilemassa veden lämpötilaa. J uskaltautui polviin saaka, minä nilkkoihin ja L kasteli yhden varpaan. Voimme siis päätellä veden olleen vielä suhteellisen vilpoisaa. Pienempi neiti oli ihmeissään kuinka oli niin iso "bibii" eli kylpy. Märkä hiekka varpaissa sai kuitenkin puistatuksia aikaiseksi, ja neidin jalkoja olisi pitänyt olla joka välissä pyyhkimässä. Eiköhän pienemmästäkin saada kelpo rantalöhööjä minun ja J:n seuraksi, vaatii vain hieman totuttelua vielä.

Hiekkakasa jonka valloitimme.




 J koristeli pyörän korinsa ihanan kesäiseksi, ja rannan jälkeen lähdimme kotiin tekemään muumimamman sosekeittoa, neitien herkkua !


 Kaiken auringon seassa olen kuitenkin ahkerasti käynyt töissäkin.


 Muutama vuosi sitten törmäsin facebookin ihmeellisessä maailmassa  jollain naisella aivan ihanan hääpuvun, sen jälkeen olen koittanut bongailla kyseistä mekkoa ( ei, ei sillä ole vielä käyttöä, mutta tiedättehän, pitäähän kaikki suunnitella varmuuden vuoksi valmiiksi ! ) ja eilen löysin yhdestä lehdestä vähän samantyylisen mekon. Ihstuin heti tuohon pitsikaulukseen ja olen varma että haluan myös joskus tulevaisuudessa omaan häämekkooni myös pitsiä. Alaosa ei aivan ole sellainen mitä etsin, mutta navasta ylöspäin mekko on ihana !

Mitäs pidätte?


4 kommenttia:

Kommentoida saa myös !